maanantai 28. tammikuuta 2013

Uusi Banneri

Innostuinpa nyt vaihtamaan tuon yläbannerinkin. On pitänyt tehdä se pitkään jo ja vaihtaa siilin kuva chinchillaan joka kuvaa kuitenkin tämän hetkistä elämää ja tätä blogia paremmin. Mutta pitemmittä puheitta, tässä se on. Enjoy!

Pomppujen kylpylä

Löysin viime viikolla aivan mahtava kylpyastian meidän pompuille Ikeasta. Tietysti kun se oli kerta vaaleanpunainen. Tuunasin siitä vielä vähän hienomman..Laittelen kuvaa tuohon alas. Kumpainen on ollut erittäin tyytyväinen kylpyammeeseensa ja ottavat iloisesti kylpyä. Tuo keskellä oleva reikä on ollut hyvä, siitä ei lennä hiekka koska astia on kuitenkin niin korkea mutta siinä kohtaa kun myyrä tunkee jo nokkaa ulos siitä niin tietää että ne ovat valmiita. :D



Muutenkin meillä on sujunut täällä todella hyvin. Kumpikin tykkää kun niitä rapsuttelee korvien takaa varsinkin kun ne ovat väsyneitä. Charlotta on rohkaistunut kovasti ja on jopa karannut kerran sylistä ja viipottanut hihitellen pitkin asuntoa. Rosvo nyt on oma itsensä..veijari jatkaa samaan malliin ja vauhtia piisaa. Haluaisin ottaa niistä kuvia mutta kun kamera on huono ja usein näkyy vain musta möllykkä häkissä niin ei niistä kuvista paljon iloa ole. Charlottan karvanlähtö on sentään onneksi jo lopuillaan, huh! :) Reppana oli ihan kauhtuneen näköinen ja karvaa oli silmät ja suut täynnä aina käsittelyn jälkeen. Tasotkin mustanaan karvasta kuten tässäkin pötköttelykuvassa:


Nuo nukkuma-asennot ovat parhaita. Oikein sydäntä aina riipaisee kun katselee kuinka ihanan rennosti ne makailevat, niin suloisina. Mun älynväläys, pajukorit on osoittautuneet ihan lemppareiksi kummallekin. Kumpikin tykkää makoilla pajukoreissaan paljon. Tässä Rosvosta kylläkin hieman epäselvä otos korissa:



Ihanaa vapaapäivän puuhastelua

Lauantaina Kipa soitti yllättäen. Oli ollut uros siili lainassa ja sitä oli palauttelemassa täällä päin. Oli ihanaa saada rakas ystävä kylään jota liian harvoin näkee. Juotiin siinä kupposet kahvetta ja turistiin kaikenlaista. Kipa näki myös meidän uudet pomppuset.

Sitten lähdettiin birgitanpolulle Kimin, Kiran, Sakun ja kettujen kanssa. Oli tosi ihana reitti. En ole käynyt siellä aiemmin vaikka on monesti pitänyt. Seikkailtiin koirat vapaana kirmaillen ja Sakun kanssa leikkien kunnes tultiin laavulle. Tikut oli unohtuneet kotiin mutta onneksi siellä oli pieni hiillos jäljellä että saatiin makkarat paistettua. Oli aivan upea laavureissu, pitää mennä heti pian uudestaan! Koirat olivat väsyneitä seuraavanakin päivänä ja todella tyytyväisiä.

Sunnuntaina Emma tuli Kokkolasta joten syötiin porukalla Kiran luona. Kim teki pihvejä, salaattia ja lohkoperunoita sekä ihanaa kastiketta. Nam, oli hyvää.

Pitkä viikonlopun vietto jatkui mulla tänään kun oli vapaa. Tosin mulla on ollut nyt vähän kurkku karheana että ei ole oikeen mitään sitten tullut tehtyä kun varovasti levättyä vaan että pääsee jatkamaan töitä taas loppuviikoksi.

Ensi kerralla täytyy ottaa kuvia laavulenkistä niin saan laittaa tänne todistusaineistoa.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Pomppujen kesytystä

Täällä on sujunut cincujen kanssa oikein hyvin. Oikeastaan paremmin mitä kukaan olisi voinut olettaa tässä ajassa.

Rosvo: Villiviikari on tullut kädelle jo ensimmäisestä illasta asti. Joka päivä vieläkin luontevammin. Se tulee iltaisin kuikuilemaan häkin ovelle ja kun laitan kädet häkkiin, se kiipeää oitis kättä pitkin syliin. Aluksi meillä oli pyristelyongelma jolloin me vaan treenattiin häkkin pois häkkiin pois.. Mulla on vielä niin epävarmat liikkeet että fiksu ryökäle käyttää niitä hyväksi. Pari kertaa onkin onnistunut jo hämään mua ja pääsemään karkuunkin. Onneksi on perso herkuille niin olen saanut pian kiinni. Eihän tuossa muuta mutta meillä on nyt aluksi ihan vain sylissäolo projekti käynnissä ja on tärkeää että Rosvoa ei päästä vielä vapauteen tai se villiintyy eikä kesyynny sillä tavalla ihmiseen. Nyt se on jo pidempiä aikoja sylissä ja ihan rauhassa vieläpä. Koitinpa onneani rapsutustenkin kanssa ja se antaa todella hyvin rapsutella sylissä tai häkissä ollessaan korvan takusia. Se istuu kauan aloillaan ja korvat liikkuvat sitä mukaa kun rapsuttelee. Olin yllättynyt että se jo antaa niin rapsutella edes. Antaa myös silitellä tassuja. Vielä on hakusessa tuo kauan sylissä olo mutta kyllä se tästä. Kylvyssä on käyty jo myös eilen ensimmäistä kertaa. (lue: chinchillahiekassa)

Charlotta: Arvon rouva on huomattavasti vilkkaampi jo ja stressi on väistynyt. Tulee kädelle ja pomppaa siitä takaisin tasolle mutta ei anna ottaa vielä itseään pois häkistä. Tulee rohkesti moikkailemaan myös vieraita oven lähelle heti jos joku tulee ja on rohkea siellä. Tykkää tulla häkistä alatasolta kädelle mutta tosiaan pomppaa heti pois jos liikuttaa. En ole halunnut vielä liikuttaa käsiä tai ottaa häntäotetta kun se ei ole selkeästi halunnut sitä itse vielä eikä luota niin paljoa. Mieluummin hitaasti sen ehdoilla. Onhan se nytkin jo ylittänyt itsensä. Heinä maistuu kovasti ja rouva syö sitä huomattavasti enemmän kuin Rosvo. Jos Rosvolle antaa herkun, se alkaa rämistelemään häkissä ja pomppiin lujaa oven edessä kun tottakai se muistuttaa ettei vaan häntä jätetä ilman! Vielä ei olla kylvetty kun ei halua tulla itse ulos häkistä.

Kumpikin on hyvin erilainen persoona. Kummatkin täydellisiä. Todella ihania ja kauniita. Kilttejä ja iloisia. Olemme todella kiintyneitä jo kumpaankin ja on ollut aivan mahtavaa yhdessä.

Bruno Mars Performs "When I Was Your Man"

Oonkin odottanut että koska tulee live-veto tästä..tää on aivan järkyttävän mahtava biisi ja tykkään tosi lujaa myös muista biiseistä! Mahtava karisma. Ihanat sanat..yks tän hetken lemppareista. Aivan ihana veto! <3


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pomput saapuivat!!

Vihdoinkin ne tulivat tänään!! Tervetuloa kotiin mamin pikkuiset: Charlotta & Rosvo! <3

En saanut tuskin silmäystäkään unta, nyt on ollut kyllä hyvä viikko. Kim tuli yllätysvierailulle ja kävi haastattelussa Tampereella. Sai työharjoittelupaikan täältä ja muuttaa siis vähän yli viikon päästä Tampereelle. Heitin Kimin yöjunaan ja sitten soitti kuudelta aamulla herätyskello sillä kasvattaja: Kingiksen Maarit tuli tuomaan meidän lapsia kotiin! Mua kyllä jännitti. Oli ihana pitää niitä sylissä, paljon paremmin meni kun ensimmäisellä kerralla. Kyllä se siitä kun rauhassa harjoittelee. Mulla on ollu koko päivän tippa linssissä ja pala kurkussa kun olen niin haltioissani. Voisin vaan tuijottaa niitä ties kuinka monta tuntia putkeen.

Kun Charlottaa oli pidetty sylissä, se meni tutkimaan omaa häkkiään. Kävi tutkimassa kaikki paikat ja sitten Rosvo kurkkikin jo heti kopasta kun se avattiin ja jutteli. Se on vilkkaampi ja oli vaikeampi pitää. Sitten kun olin pitänyt sitä, se laitettiin häkkiinsä myös. Maaritin piti lähteä töihin ja jäin ihailemaan mustia oraviani. :D Rosvo hyppi ja tutki joka paikan innoissaan ja oli todella virkeä ja ihmeissään kaikista tavaroista ja eri paikoista häkissä.

Päästin koirat samaan huoneeseen eivätkä ne ensin huomanneet chilloja. Sitten kuului häkistä ääni ja niiden ilme oli sanoin kuvaamaton. Nauroin pissat housussa, olisi pitänyt saada niiden reaktio videolle. Röllihän rakastaa ulkonakin oravia yli kaiken. Ne menivät heti häkeille haistelemaan ja katsomaan. Rosvo tuli heti alakertaan nuuskimaan koiria. Cola peruutti ihmeissään. Voiko tuo olla oikea? Rölli oli tyrmistynyt. Tunnin Rölli jaksoi istua paikallaan silmää räpäyttämättä kunnes cincut rauhoittuvat ja kävit tasoilleen nukkumaan. Sitten pystyi Röllikin nukkumaan. Kun piti lähteä ulos, se käveli eteisestä häkkien eteen ja katsoi mua kysyvästi. Kerroin sille että: ei niitä voi sieltä ottaa mukaan. Reppana ei olisi vieläkään raaskinut jättää niitä kotiin ja lähteä ulos. :D

Rosvo on ottanut paljon kontaktia heti muhun. Charlotta on rauhallinen muutenkin ja aikuisena stressaantuneempi paikan vaihdoksesta. Rosvo on vilkas teini jonka mielenkiinto menee edelle. Kummatkin ovat syöneet ja juoneet ja järsineet kaikkea mahdollista. Charlotta ei tullut kädelle mutta Rosvo tuli heti ja yritti kiivetä rintaa pitkin ulos häkistäkin. Maisteli kovasti kättä ja paidan hihoja mikä on normaalia alussa kun tutustuvat uuteen ihmiseen. (Ei siis pure vaan maistelee hiljaa) Mua jännitti kyllä kovasti että miten reagoi. En olisi uskonut että tulee heti niin reippaasti. En liikuttanut käsiä ollenkaan. Se hyppi tasolle ja kädelle ja tasolle ja kädelle todella reippaasti. Aina kun liikun huoneesta toiseen ja menen takaisin olkkariin, se tulee häkin oven viereiselle tasolle takajaloille seisomaan ja katsomaan mua. Koiria lähestyy myös reippaasti. Charlotta taas pysyttelee mieluummin häkin yläosassa turvassa.

Uskomatonta! Aivan älyttömän mahtavia eläimiä, miksi en ole tiennyt näistä jo aiemmin? Kumpikin on järkyttävän kaunis. Upeita. Ihanan luonteisia. Kumpikin erilainen..kiitos niin paljon Maaritille näistä ihanista eläimistä ja kärsivällisestä opastuksesta ja neuvoista. En voisi olla tyytyväisempi. On hienoa löytää kasvattaja jonka toimintaa voi tukea ja auttaa omalla tavallaan ja jonka periaatteet tunnustaa omiksi arvoikseen. Tämä onkin tuttua kun olin itse kasvattaja. Nyt pääsen kokemaan miltä tuntuu tästä perspektiivistä. On mulla käynyt tuuri. Lisää pomppujen kuulumisia jatkossakin ja lähipäivinä. Nyt esittelyt:

KINGIS CHARLOTTA
Kutsumanimi: Charlotta
Sukupuoli: naaras
Väri: dark ebony
Synt. aika: 20.3.2011
Rek. num.: C131-11
Kasvattaja: Maarit Lähdesmäki / Kingis









KINGIS SMOOTH CRIMINAL
Kutsumanimi: Rosvo
Sukupuoli: uros
Väri: black ebony
Synt. aika: 26.9.2012
Rek. num.: C168-12
Kasvattaja: Maarit Lähdesmäki / Kingis








Kuvat: www.kingis.net

 

Chinchilloja!

Vihdoinkin meillä kuullaan pikkuisten tassujen vipellystä. Aina kun on ollut jokin pieneläin, alkoi tuntumaan jo aika hiljaiselta tämä koti. Olen kaivannut pienempien tassujen vipinää tänne jo siitä asti kun tein ratkaisun siilien kasvattamisen lopettamisesta. Siitä lähtien meillä kun ei ole ollut omia siilejä täällä.

Ikävä pikkutassutteluita kohtaan tuli esille parin asiakkaan kanssa jotka omistavat chinchilloja. Tuli asia puheeksi ja sain kuulla vasta ensimmäistä kertaa kunnolla millaisia eläimiä ne ovat. En ollut yhtään aavistanut eikä ollut mitään tietoa niiden sosiaalisuudesta yms.

Ihastuin heti korviani myöden kuulemaani ja juteltiin Kimin kanssa että kesällä voitaisiin ottaa sellainen. Siinä menikin monta päivää kun otettiin selvää näistä hurmaavista eläimistä ja heti tuli selväksi että mistä sellainen halutaan jos sellainen tulee.

Ajattelin olla hyvissä ajoin liikenteessä mutta kuinkas kävikään, samana päivänä kun laittelin viestiä Kingiksen Maaritille, oli sinne syntynyt poikue joka oli uskomaton. Pakkohan sieltä oli sitten sellainen saada. Näin Rosvosta syntyi päätös. Rosvo on todella upea nuoren herran alku ja tuli meille sijoitukseen. Tapasimme Rosvon ensimmäisen kerran 6vrk ikäisenä. Olin aivan myyty.

Koska Chinchillat elävät yhdyskunnissa pariskuntina, täytyi alkaa sitä selvittämään koska tahdon tarjota mahdollisimman hyvät oltavat eläimelle joka voi elää 15-18-vuottakin! Aluksi oli puhetta eräästä neidosta jonka piti tulla meille mutta sitten: Maarit ehdotti meille Charlottaa sillä se oli ensimmäinen chinchilla johon rakastuimme oitis kun näimme sen kuvan, tunnistin heti tytön kun olimme vierailulla Maaritin luona. Se oli niin uskomattoman kaunis ja erottui selvästi muista. Kumpikin iski siihen silmänsä heti. Maarit huomasi tämän ja teki meille poikkeuksellisen tarjouksen: saimme ostaa Charlottan itsensä Maaritilta. Charlottalla oli vauvoja ja se voisi muuttaa Rosvon kanssa samoihin aikoihin kun vauvat oli luovutettu.

Charlotta ja Rosvo elävät eri häkeissä vierekkäin ja niillä on sillä tavalla seuraa toisistaan. Vielä niitä ei voi yhdistää sillä Rosvo on liian nuori uros ja sitä ei voi leikkauttaa vielä. Saa ensin luoda uraa isukkina (toivottavasti jonain päivänä) sekä kasvaa aikamieheksi ja sitten pääsevät yhteen. Muutama vuosi menee helposti.

Panostimme heti eläinten asumukseen sillä se on suuri osa elämän laatua. Suuret linnun häkit tuli saksasta jonne rakennettiin paras mahdollinen sisustus ja virikkeellinen ympäristö jossa on luonnollisia materiaaleja reilusti jalkojen verenkierron ylläpitämiseksi. Projekti oli haastava uudelle harrastajalle mutta olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Laitan tänne muutaman kuvan ja lisää löytyy linkkien takaa.


 

Charlottan kuvia täällä.
Rosvon kuvia täällä.
Häkkien eli pomppulinnojen kuvia täällä.