lauantai 29. syyskuuta 2012

Hääpaikka varattu

Löysimme vihdoinkin hääpaikan ja nyt hääpäivä on lyöty lukkoon. Häitämme vietetään siis 12.7.2014 Liljan Kartanolla, Kälviällä. Liljan pitopalvelu hoitaa myös ruokapuolen. Olen todella tyytyväinen! <3 Tästä se suunnittelu sitten jatkuu..

Kasvatustauko

SY Nokinassun hiljenee ja jää kasvatustauolle. SY Nokinassun Lady Gangsta jatkaa eteenpäin SY Hopetassulaan jossa se toivottavasti jatkaa Nokinassujen suloista linjaa. Täällä poikueen toteuttaminen on hankalaa kun tilat ovat rajalliset ja Mimmin ikä tulee vastaan ennen kuin isompaan kotiin päästään. Päätös on erittäin raskas ja haikea. On tehnyt tuloaan jo todella kauan. Nyt vasta pystyn sen myöntämään ja tekemään. Minulla on ollut ilo ja kunnia omistaa kolme suurta persoonaa Nalle, Missy ja Diva jotka ovat jättäneet ikuisesti tassunjälkensä sydämeeni. En toivu koskaan näistä menetyksistä ja viimeisimmät ovat olleet liikaa. En pysty suhtautumaan omiin eläimiini tarpeeksi neutraalisti ja niiden menetys on liian kova pala. Siili on valitettavan lyhytikäinen ja kasvatus on liian vaikeaa. Ulkopuolelta tuleva negatiivinen ”roipe” tuo myös harrastukseen niin suuren varjon että tällä persoonalla se haittaa liikaa omaa elämää. Olen saanut siileiltä paljon. Ikuisia ystäviä. Olen ylpeä jokaisesta kasvatista jonka olen saattanut maailmalle ja voin seisoa selkä suorana linjani takana. Se on hyvä tilanne siirtyä sivumpaan. Olen jo toteuttanut kaiken sen mitä halusinkin. Olen yhä kasvattieni käytettävissä ja tulen jatkamaan messuilla ja tapahtumissa kuten ennenkin vaikka omaa siiliä ei olisikaan. Hallituskauttakin on vielä jäljellä. Jatkossa kuitenkin hieman hiljaisempana taustalla mutta nyt jatkan näin ainakin hetken..ehkä vielä sitten jonain päivänä..sitähän ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan.